Suomen Avaruustutkimusseura pähkinänkuoressa:

  • Perustettu 1959 edistämään avaruustutkimusta ja -tuntemusta Suomessa
  • International Astronautical Federationin (IAF) jäsen
  • Järjestää pienoisrakettikursseja ja myöntää rocketeer-lupakirjoja
  • Julkaisee Avaruusluotain-jäsenlehteä neljä kertaa vuodessa
  • Laaja avaruustekniikan alan kirjasto
  • Kerho- ja työtila Pitäjänmäessä yhdessä Helsinki Hacklabin kanssa
  • Yleisöluentoja ja muita tapahtumia

Tervetuloa jäseneksi!

 


 

Avaruusluotaimen arkistoista 1/2008, Alimyrskykoulu Islannissa

Timo Pitkänen, Gisela Baumann, Anna-Stiina Sirviö ja Noora Partamies kertovat kokemuksiaan avaruusfysiikan talvikoulusta Islannista.

Avaruusluotaimen arkistoista 3/2004, Huygens ja HASI/PPI

Ryhmänjohtaja Ari-Matti Harri kertoo Ilmatieteen laitoksen rakentamasta Huygens luotaimen paineinstrumentista.

Avaruusluotaimen arkistoista 3/2004, CAPS/IBS: Oulun yliopisto Cassini-hankkeessa

Jari Vilpponen ja Pekka Tanskanen kertovat Cassinin plasmaspektrometristä, jonka suunnitteluun ja kehittämiseen Oulun yliopisto osallistui.

Avaruusluotaimen arkistoista 2/2004, Aura/Delta laukaisu

Pauli Stigell TEKESistä kertoo Delta-2:n laukaisusta. Kyydissä oli myös suomalaisteknologiaa.

Avaruusluotaimen arkistoista 1/2008, Ensimmäinen suomalainen hybridiraketti lensi onnnistuneesti

"Ensimmäinen suomalainen hybridiraketti Haisunäätä lensi onnistuneesti lauantaina 15.3.2008 klo 16:55 Haisevasuolla Kouvolan kaakkoispuolella Kaakkois-Suomessa. Raketti saavutti 700 m korkeuden jääden 400 m lasketusta korkeudesta 1,1 km."

Antti J. Niskanen ja Aapo Puhakka kertovat Haisunäädän tarinan.

Avaruusluotaimen arkistoista 4/2007, Avaruustutkimusta neljännen polaarivuoden aikana

Ilmatieteen laitoksen tutkija Kirsti Kauristie kertoo neljännen polaaritutkimusvuoden (IPY, International Polar Year) edistymisestä.

Avaruusluotaimen arkistoista 2/2004, ESA:n Merkurius-luotain BepiColombo ja Suomi

Juhani Huovelin Helsingin yliopiston observatoriolta kertoo Mixs ja Sixs hankkeiden alkumatkasta.

(Vuodesta 2004 suunnitelmat ovat edenneet jo aikalailla, toim. huom.)

Rymdsonden 1/2004 - 2/2004, Marsianernas planet

Båda delen av Juhani Westmans historia artikel 'Marsianernas planet'.

Mukana myös suomenkieliset koosteet molemmista osista.

Avaruusluotaimen arkistoista 2/2004, Viestinviejä kohti Merkuriusta

NASAn Goddard Space Flight Centerin Eija Tanskanen kertoo Messengerin laukaisusta pitkälle matkalleen Merkuriusta kohti.

Sivut