Olet täällä

raketti

Pienoismallirakettikurssi 8. ja 10.5.2017

Oletko koskaan halunnut rakentaa ja laukaista taivaalle oman raketin? Suomen avaruustutkimusseura järjestää jälleen yhteistyössä teekkareiden tähtitiedekerho Polluxin kanssa pienoismallirakettikurssin, jonka suoritettuasi pääset turvallisesti mukaan ympärivuotiseen harrastukseen!

Pienoismalliraketit ovat keveitä, uudelleenkäytettäviä raketteja, joiden voimanlähteenä on tehdastekoinen, pieni kertakäyttöinen kiinteää polttoainetta käyttävä moottori. Harrastus yhdistää hauskalla tavalla askartelun, lentotekniikan ja pyrotekniikan.

Pienoismallirakettien jatkokurssi 25.-26.8.2014

Suomen Avaruustutkimusseura järjestää 25.-26.8. pienoismallirakettien jatkokurssin. Kurssi kestää kaksi iltaa ja se koostuu edistyneempiä aiheita käsittelevistä esitelmistä. Jatkokurssi ei anna mitään lisäpätevyyttä tai oikeuksia vaan esitysten tarkoitus on toimia johdatuksena aiheisiin joita peruskurssilla ei ehditä käsittelemään ja kannustaa tutustumaan niihin tarkemmin.

Pienoisrakettikurssi 13.-14.5.2014

Oletko koskaan halunnut rakentaa ja laukaista taivaalle oman raketin? Suomen avaruustutkimusseura järjestää jälleen yhteistyössä teekkareiden tähtitiedekerho Polluxin kanssa pienoismallirakettikurssin, jonka suoritettuasi saat luvan ostaa rakettimoottoreita ja ampua raketteja ympäri vuoden!

Pienoismalliraketit ovat keveitä, uudelleenkäytettäviä raketteja, joiden voimanlähteenä on tehdastekoinen, pieni kertakäyttöinen kiinteää polttoainetta käyttävä moottori. Harrastus yhdistää hauskalla tavalla askartelun, lentotekniikan ja pyrotekniikan.

Avaruusluotaimen arkistoista 3/2009, Nestemäiset rakettien ajoaineet: Historia, nykypäivä ja tulevaisuus

Juhani Hemmi luo katsauksen nestemäisiin rakettien ajoaineisiin pohjautuen John Clarkin teokseen 'Ignition! An informal history of liquid rocket propellants'.

Avaruusluotaimen arkistoista 3/2009, Mitä kuuluu Juhani Hemmin nesterakettiprojektille tänään?

Avaruusluotaimen numerossa 3/2006 esiteltiin Juhani Hemmin korkealle kurkoittavaa nesterakettiprojektia. Nyt kolmen vuoden jälkeen saamme taas lukea Juhani Hemmin kunnianhimoisesta projektista ja sen nykytilasta.

Avaruusluotaimen arkistoista 1/2009, Pääkirjoitus ja OCO:n laukaisu

Sini Merikallio kertoo fiiliksistä OCO:n laikaisussa.

Avaruusluotaimen arkistoista 4/2008, Silvo Sokan rakettilento

Ray Rinta kertoo klassikon asemaan nousseen tositarinan Silvo Sokan rakettilennosta. Mukana on myös Kalevi Sissosen kirjoittama kirjoittajaesittely Ray Rinnasta, sekä pikku-uutinen kuukulkijakilvassa menestyneistä Oululaisista.

Avaruusluotaimen arkistoista 1/2009, Vaihtoehtoja polttoaineiden syöttämiseksi

Valtteri Maja käsittelee tässä kolumnissaan erilaisia turbopumppuja.

Spaceprobe archives 3/2008, Success Story of NISSE

Gisela Baumann tells us about the development of the Nordic Ionospheric Sounding rocket Seeding Experiment (NISSE), a student project to be launched with ESA's REXUS 5 opportunity from Kiruna, Sweden..

Avaruusluotaimen arkistoista 2/2004, Aura/Delta laukaisu

Pauli Stigell TEKESistä kertoo Delta-2:n laukaisusta. Kyydissä oli myös suomalaisteknologiaa.

Sivut

Tilaa syöte RSS - raketti